Vertaistukea


Olen Anilin, ja haen täältä blogimaailmasta vertaistukea. Sisäinen terveys, ihmisen olotila ovat monitahoinen asia. Ole rohkea ja uskalla kuoriutua. Toisten kautta osaamme paremmin arvioida, missä mennään. Viihdyn hyvin sohvalla, aivan liiankin hyvin pettojeni ja tyynyjeni kanssa.

Tietoja minusta

Oma valokuva
Finland
54 vuotias herkkä nainen, jolla sisäinen sankari rymistelee seiniä ympärillään. Tervetuloa kanssani terapiaan !

torstai 12. tammikuuta 2012

Sattumien kautta

Poikani harrastaa ahkerasti videokuvausta, ja lahjaksi hän sai laadukkaan videokameran. Kuvauksissa tulee olla laatua ja ideaa. Poika on saanut opetusta videolla kuvaamiseen, mikä on uutta ja vaativaa. Järjesteltynä filmaukset saavat kerronnallisen muodon ja ajankulun, mistä erottaa tapahtumat selkeästi.



Videolle poikani kuvaa liikkuvaa ympäristöä, ihmisiä, ääntä, tilaa ja naapurin kissaa. Perhe-elokuvamme lajia, onko se draamaa vai komediaa, ei voi määritellä tarkemmin. Filmin käsikirjoitus on usein kateissa kuin hävinnyt kauppalista. Kotielokuvamme tapahtumissa ei niin ikään ole selkeää juonta, eikä järjellistä loppuakaan. Jos käsikirjoitus olisikin kunnossa, niin vaikuttaa siltä, etteivät näyttelijät juurikaan ohjeita noudata, vaan repliikit ryöpsähtelee ilmoille, mikä mistäkin suusta, jopa samanaikaisesti puhutaan päällekäin. Näyttelijät väistelee kameraa, ja jopa lukkiutuu tarkoituksella vessaan. Pesukonneen ääni sekoitttaa ääntä keittiössä, eikä repliikeistä saa selkoa, kun huudetaan ja äänet rikkoutuu.
Perheemme elokuvan kerronta on katkonaista ja juoni varsin epäjohdonmukaista. Tapahtumien syitä ja seurauksia on enemmän, mitä missään nähdyissä elokuvissa. Eihän tunnetuissa elokuvissa minuutti tolkulla etsitä hammastahnaa, sukkia tai värjätä hiuksia, mitkä aiheet rasittaisivat turhaan katsojaa. Kotikutoinen Salkkarimme kehittyy arvaamattoman jännittäväksi elokuvaksi, mutta juoni lopahtaa pitkäveteisyyttään, kun äiti naispääosassa vaipuu päiväunille kesken filmauksen. Elokuvassamme on merkillisiä pitkiä taukoja ja isä sulkeutuu tuntikausiksi varastoon puuklapeja järjestelemään. Joka tapauksessa elokuvamme olisi hauska ja viihteellinen perhe-elokuva, eikä sille olisi tarvetta määrätä ikärajaa. Elokuvan katsojille tosin pitäisi annostella jotakin piristettä, minkä turvin he pysyisivät hereillä esityksen ajan. Katsojia pitäisi myöskin varoittaa ennalta pahoinvoinnista, mikä johtuu tärinästä ja nopeista ylös alas kameran heilumisesta kuvaajan käsissä.

Tapahtumat elämän arjessa etenevät kaottisesti ilman kantavampaa juonta. Yritetään leikkiä perhettä, ilman ammattitaitoa. Arjen tuokiot ja tapahtumat loppuvat ja alkavat aivan kuin itsestään. Välillä mikään ei liiku, ihmisten tunteista ei saa selvää, emmekä osaa huomioida toisiamme, kuten pitäisi. Syyt ja seuraukset ovat ristiriidassa keskenään. Juonesta ei auta kysyä ohjelman tuottajalta, koska tuottajaa ei ole. On vain näyttelijöitä, joiden rooleja ei ole ennalta harjoiteltu.



Miten pienestä ovatkaan kiinni elämän sattumat ? Miten tunteet palavat loppuun ja miten ontuen selviämme meille asetetuista rooleistamme ? Ikävää ja lohdutonta ovat viimeaikoina sattuneet perhesurmat, kuten nytkin sattunut vaimon ja pienten lasten surmat Helsingin Laajasalossa. Onko sellaista kukaan etukäteen ennustanut, tai mitenkään voinut puuttua tapahtumiin, että pahin mahdollinen olisi estynyt ? Niin se vain on, odottamattomat sattumat määräävät suunnan koko pitkälle elämällemme, kaikkine murheineen ja sivuraiteineen.

Miten pienistä ennalta arvaamattomista sattumista kasvaa suuria, koko elämän valtaavia alueita, kuten vaikka avioliitto, perhe ja lapset.

Nyt olen sen ikäinen, päälle 50:n, että välitilinpäätös on mahdollista tehdä rehellisesti, toteutuneitten määreitten perusteella. Jos epäonnistumisia olisi ollut enemmän matkani varrella, ei tilinpäätöksestä olisi väliä tehdä lainkaan.Ihmisenä olemisen haaste on mahdollisuus asennoitua muuttuneisiin suunnitelmiin ja todeta, että eihän tämän näin pitänyt mennä, mutta onpa hyvä että asiat järjestyi juuri näin. Mikäli katkeroituu kariutuneista suunnitelmista, niin haaskaa elämänsä totaalisesti.

Jossain vaiheessa osaa ehkä ottaa myös etäisyyttä asioihin, että pystyy mielessään jo ennakoimaan asioiden järjestymisen tavalla tai toisella.Ihminen haluaisi kovasti hallita asioita ja ehkä olemme oppinneetkin jotain kantapään kautta, missä järjestyksessä tärkeitten asioiden pitäisi olla. Hallinnan tunne on silti aina illuusio.
Millaisen elokuvan olet itse saanut kasaan ? Onko sille olemassa käsikirjoitusta tai onko sen juoni peräisin väärästä romaanista, minne erehdyksessä eksyit ?

perjantai 19. helmikuuta 2010

Aarteita kirpputorilta

Hoitoni jatkuu päiväsairaalassa, ilmeisesti vielä maaliskuunkin ajan. Nyt työttömyyskassalta tuli tieto, että ovat lopettaneet minulta ansiosidonnaisen työttömyysrahan maksamisen, koska sv.päiväraha on tässä vaiheessa ensisijainen etuus siihen nähden. Kieltämättä pärjäisin hyvin ansiosidonaisella, jos sen maksamiselle ei olisi olemassa 500:n päivän takarajaa.



Kotona olen siivoillut ja tyhjentänyt kaappeja. Olen heittänyt pois UFF:n laatikkoon kaikkea tarpeetonta. Kaappien siivousta kuuluukin tehdä talvisin, kun siihen on aikaa kaikki pimeät illat. Kaappien siivoamiseen sain ideaa ja yllykettä, kun eräässä miesystävysten sisustusohjelmassa nämä laskivat korkean hinnan asumisnelijöille, joita käytetään ainoastaan turhan roinan säilyttämiseen. Loppujen lopuksi, ainakin omat kaappini ovat 60 % täynnä tavaraa ja varusteita, joille ei ole enää käyttöä. Tarkoitus on, että ylimääräisten tavaroitten poisheittämisen jälkeen ne myös kykenen unohtamaan. Kun olen arvokkaat romuni joskus kaapeihini säilönyt, niillä on ollut paljon enemmän arvoa, mitä nyt. Kaapeistani löytyy;

- lyttyyn nukuttuja tyynyjä
- useita käsilaukkuja ja liian pieniä kenkiä
- paljon minule pieniksi käyneitä vaatteita
- lasipurkkeja, mistä kuvittelin tekeväni jotakin
- tauluja ym sisustusesineitä joista en enää pidä, mm tekokukkia
- villapuseroita ym vaatteita, mitä en enää käytä

Joihinkin tavaroihin liittyy nostalgiaa ja muistoja. Niistä ei haluaisi luopua koska on ikävä tunne, että tavaroitten mukana luopuisi myös rakkaista muistoista. Minulle elämän käännekohtiin liittyvät muistot, kuten mm valokuvat ja kaikenlaiset lahjaesineet on tärkeää säilyttää. Toivon hartaasti, että ainakin hyvät muistot säilyisi, vaikkei niihin liittyviä esineitä enää olisikaan olemassa. Kerran iät ajat sitten meinasin myydä kirpputorilla n 200 mk:lla mieheni sähkö basson, ei tuollaisen kitaran tapaisen. Onneksi soitin ei silloin mahtunut enää autoon ! Muutama viikko episodin jälkeen mies kertoi, että tuon Fender basson hinta oli 14.000 mk. Silloin rakensimme taloamme, enkä olisi voinut kuvitella, että mies vielä joskus soittaa tätä bassoa.



Talossamme mieheni yksi aarre oli suuri meritaulu. Taulussa ei ollut muuta vikaa, kuin että siinä keskellä seilasi rahtilaiva ! ja ruma sellainen. Jos kyse olisi ollut purjelaivasta tai veneestä, olisi taulu saanut jäädä kotiimme. Onneksi sain mieheltä luvan myydä sen pois kirpparilla. Se menikin kaupaksi Hietaniemen torilla ja sen osti 2 mustaihoista tyttöä, jotka kertoi englanniksi vievänsä sen tuliaisiksi äidilleen. Mieltäni jäi pitkäksi aikaa askarruttamaan, miten iso suorakaiteen muotoinen taulu sopii Afrikassa savimajan seinälle ? En osannut kuvitella, että Afrikassa olisi kerrostaloja, ja eikös siellä kaikki asukkin seeprojen kanssa viidakossa tai savannilla ?



Samaisella Hietsun kirpparille olin tuonut myyntiin irroitettavat asuntovaunun peilit, mitkä kuului kiinnittää vaunua vetävään autoon. Vaunun peilejä tuli tarkastelemaan rehvakas mies. Hän kyseli sopivatko peilit uuden malliseen Volvoon ? Ennen kuin ehdin selittää kinnityksen systeemiä, tuli miehen kaveri paikalle todeten. Mitäs sinä ihmettelet asuntovaunun peilejä, eihän sulla ole autoakaan ?



Tässä olikin pari hauskaa muistoa kirpparilta. Ennen olin keväästä syksyyn aina tilaisuuden tullen menossa kirpputorille ostamaan tai myymään, mikä oli kiva tapa rentoutua. Harmi, enää en jaksa käydä kirppareilla, ainoastaan vain ostoksilla silloin tällöin.

Onko sinulla kivoja muistoja kirpputoreilta, ja oletko tehnyt hienoja edullisia löytöjä ? Millaisia rakkaita esineitä sinulla on tallessa ? vai oletko joutunut niistä luopumaan, ja onko pois heittäminen myöhemmin kaduttanut sinua ?

perjantai 22. tammikuuta 2010

Itsensä ulkoistamisen ongelma

kaunis-, puhdastyylinen, aistikas, hieno, elegantti

Näihin kuvauksiin ulkoisella olemuksemme pitäisi pyrkiä. Persoonallisuutemme saa näkyä vaatetuksessamme. ”Olet oman itsesi käyntikortti”, sanotaan. Millaisen käyntikortin ojennamme, kun tapaamme uusia ihmisiä? Syntyykö mielikuva, että tämän tyypin minä tapaisin mielelläni uudelleenkin?



On yhteisiä tapoja ja pelisääntöjä, joita noudattamalla voi antaa itsestään myönteisen kuvan. Yleissivistykseen ja huomaavaisuuteen kuuluu olla selvillä näistä tavoista ja normeista. Mikäli niitä päättää olla noudattamatta, ottaa tietoisen riskin leimautua epäedullisesti muiden ihmisten silmissä.

Pukeutuminen on keino ilmaista itseään. Persoonallisuuttaan voi tuoda esiin ja muotia seurata vähäeleisesti. Liika itsensä korostaminen ja räikeimmän pintamuodin seuraaminen on usein ristiriidassa asiallisen pukeutumisen kanssa.

Tyyli ja ulkonäkö, minkä vuoksi teemme töitä ulkoistaa meidät näkyväksi ja huomattavaksi toisille ihmisille. Vaivannäkö on joskus tuskallisen työlästä, enkä aina ysinkertaisesti jaksa tehdä itseäni näkyväksi. En jaksa miettiä, mitä riskejä pukeutumiseni minulle aiheuttaa. En jaksa välittää. Samaa ahdistusta, mitä itseni vaatettaminen minulle aiheuttaa, sairastavat nuoret anoreksiaa ulkonäkönsä vuoksi. Minä kapinoin vaatteeilla esiintymistä, nuoret anorektikot taistelevat oman kehonsa ulkonäöstä. Ulkonäkö ja vaatetus ilmaisevat, kuinka me voimme. Jos katsoo oheista kuvaa, minkä ihastuttavan lakanan löysin päälleni, ymmärtää kysymättäkin, että en voi kovin hyvin. En halua ulkoistaa itseäni, koska siihen minulla ei ole tarpeeksi voimia. Yritykseni tulla näkyväksi jäävät puolitiehen. Alkuviikosta yllätin itseni tilaamalla itselleni violetin väriset silmälasit. Niillä ei yksin ulkonäköä tehdä, joskin sekin aloitukseni oli positiiviseen suuntaan. Vaikka olisin miljonääri, tämä keltainen kaapu voisi olla lempiasusteeni. Pidän shoppailusta, mutta juuri koskaan en osta mitään itselleni, jos ei ole aivan pakko. Opinkohan milloinkaan shoppailemaan vain itseäni varten ?



Miten te muut miellätte pukeutumisen ja vaateostokset? Tiedän että yleensä vaateostoksilla viihdytään, ja mielikuvitusta kiehtoo, mitä ihania asujen kokonaisuuksia saakaan hyvällä maulla loihdituksi omaan karderoopiinsa. Ostokset on toiveiden täyttymyksiä ja saavat naiset innostumaan ja hyväksymään ulkonäkönsä. Odotan päivää, milloin voisin iloita vaatteiden ostamisesta. Minun kohdallani kyse ei ole yksin laihtumisesta, vaan jostain laajemmasta pulmasta, itsensä hyväksymisestä.

Älkää käsittäkö väärin, tarvitsen esimerkkejä, miten oppia peittämään pömppömahaani tai mustia silmänalusiani. Tarvitsen vertaistukea teiltä, jotka olette onnistuneet löytämään jotain kivaa päällepantavaa peitoksi pienille virheillenne. Minullakin on varastossa pari ohjetta, joista joskus aion kirjoittaa.

http://www.arlainst.fi/nettipeili/siisteystesti.htm

maanantai 28. joulukuuta 2009

Pyykkiä ja pumpuleita

Joulun pyhien jälkeen maanantai oli kiva aamu herätä normaaleihin askareisiin klo 7:30. Olin nukkunut hyvin ja flunssa oli tipotiessään. Koti oli aamulla järjestyksessä. Vain muutamia kuppeja oli siellä täällä. Tiesin missä mennään, ja ekana viikon päivänä kertasin, ettei mitään ihmeellistä ollut ohjelmassa viikon aikana. Maanantaina minulla oli päiväsairaalassa lääkäri klo 11.30, sen muistin. Pojat oli kotona lomalla ja heille piti keksiä Joulun laatikoiden ja kinkun sijasta muuta ruokaa vaihteeksi, sitten iltapäivällä. Minulla oli kiva maanantaiaamu, muuten paitsi; (kirjoitin tän jo maanantai iltana)

Olin unohtanut pyykit koneeseen ! Taas kerran, en muistanut olinko pessyt pyykit sunnuntaina vaiko jo lauantaina ? oliko niissä taas homeen haju, minkä tiesin märissä pyykeissä muhivan ?. Unohdukseni olisi helppoa korjata. Pesisin pyykit vain uudestaan. Paitsi JP:llä ei olisikaan puhtaita sukkia, mitkä hänelle lupasin pestä jo lauantaina. Säntäsin pojan huoneeseen, josko hänen laatikostaan löytyisi sopivat sukat isälle. Harmiksi löysin vain valkoisia froteesukkia, mitkä ei JP:lle käyneet. Apua, kiire oli myös lähteä päiväsairaalaan, mistä aamiaiselta myöhästyisin pyykkien tähden. Kun avasin pyykkikoneen luukkua, koneesta tulvi vedet ulos, ja vesien mukana valkoisia pumpuleita pitkin kaakelilattiaa. Mitä per.. ttä ! ihmettelin pumpuleita. Taas alkoi pyörryttämään .. enkö ollutkaan syönyt vielä aamiaista. Olinhan syönyt ! silti huimasi. Tyhjensin koneesta läpimärät pyykit lattialle. Vihdoin keksin, mitä valkoiset tupot koneessa oli. Olin pessyt tyynynpäällisiä. Oli varmasti käynyt niin, että rikkinäisestä tyynystä pumpulit oli valuneet tyynynpäällisen sisään. Päällisten mukana oli pumpulitkin joutuneet pesukoneen sisään. Koska kone oli täynnä vettä edelleenkin, oli masiina pyörinyt linkoukset rumpu täynnä vettä. Oliko konekin rikki, kun vesi ei ollut tullut ulos ? Kiireen ja sattumuksen vuoksi pulssini kohosi, enkä tahtonut uskaltaa nousta ylös kun pyörrytti. Näkökenttääkin hämärsi. Päättäväisesti konttasin olohuoneen sohvalle pitkäkseni. Yritin saada kiihtymykseni tasaantumaan hengittämällä rauhallisesti. Lopulta tilanne helpottui. Ajattelin miten helppoa oli lähteä pois kotoa päiväsairaalaan ja jättää " sotku" sikseen. Olinko levollisen aamun sijasta ollut sodassa tyynyn täytteiden ja pesukoneen kanssa. Jälkeenpäin kiroilin kiukkuani aamun tapahtumille. Olen huomannut, että kiroilen ääneen yksikseni. Tämä taas oli arjen tyhmää paniikkia, mitä en kykene millään muodoin välttämään. Ehkä sitten, jos osaisin paremmin vältellä vastuuta, ja osaisin pysytellä kaukana harmeista. Paniikkini on yhtä tyhmää, mitä Tri Phillin yksi vieras pelkäsi lintuja ja höyheniä. Minä panikoin, kun monta asiaa pitäisi tehdä samaan aikaan, enkä osaa ratkaista, mistä aloitan kaaoksen purkamisen.

Kun päivällä tulin kotiin päiväsairaalasta, muistin märät pumpulit pesuhuoneen lattialla, enkä olisi halunnut tulla autosta ulos. Aamullinen kiihtymiseni vaivasi minua edelleen, koska aamun pahoinvointini oli fyysistä. En kammonnut pumpuleita ja sukkia, vaan omaa ahdistustani, mihin jouduinkaan niiden takia. Nyt loppuviikko on mennyt ihan hyvin, ja asiat on pysyneet järjestyksessä, minkä koen hallitsevani. Kuten mm lumen raaputtamisen auton ikkunoista, mitä tällä viikolla on paljon ollutkin.

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Hymy

Portailla tuli vastaani iloisesti hymyilevä ikäiseni mies. Katsoin perään, olkani yli, en todellakaan tuntenut häntä. Miksi vieras virnisteli, oliko minulla vaatteet jotenkin hassusti päälläni, epäilin ? Mies hymyili selvästi itsekseen, eikä tämä tullut ulos ravintolasta, vaan kaupungintalon ruokalasta, keskellä päivää. Muut vastaantulijat rappusissa sitten olivatkin naamat tympeitä, normaaleja toimistotyöntekijöitä.

Miksiköhän hymyily meitä arveluttaa, eikö ilon pitäisi tarttua ? .



Suomalaisten uskottavuuteen kuuluu olla liikoja hymyilemättä, kasvot peruslukemilla. Emme ole kotoisin Manoliittojen tai Luigien eteläisistä maista, missä mielistely ja esittäminen lukeutuu ammattiin. Tyhjän vuoksi miellyttäminen ei kuulu suomalaiseen mentaliteettiin. Suomalaiset eivät ole myöskään syntyneet palveluammatteihin, joita määrittää ruoka-ja kultuuriperinteet esimerkiksi Keski-Euroopan viinimaissa. Suomalainen suutari ei turhia hymyile, sillä tulevat ne kengät korjattaviksi muutenkin, ajatellaan. Muualta maailmasta on kotoisin myös yläluokan kohteliaisuus tavat ja normit. Suomalainenkin osaa kohteliaat vuorosanat, kun on ne ulkoa opetellut, mutta ilme on peruslukemilla, kuten normaalistikin kotona arkena.

Hymyilykoodi ei ole koskaan uponnut suomalaisiin, ainakaan miehiin. Me suomalaiset olemme lahjomattomia ja aitoja, ja hymyilemme vain jos hyväntuulisuudelle on aihetta. Osa suomalaisista osaa toki hymyillä, mutta verrattuna ulkomaalaisiin erotumme kyllä muista asenteellamme. Eromme muihin ei ole huonoutta, vaan ennemminkin rehellisyyttä, mistä haluamme pitää kiinni.



Niin ikään Suomessa keep-smiling markkinointikaan ei ole koskaan yleistynyt. Amerikkalaiset mainokset ja tuote-esittelyt ovatkin suomalaiseen mielestä enemminkin huvittavia ja yliampuvia kuin oikeasti vakuuttavia tuotteen erinomaisuudesta. Jatkan juttua vielä tällä viikolla ...

Päiväsairaalasta;

Olen luvannut itselleni, etten kirjoita hirveän pitkiä juttuja kerralla, kun perheelle pitää tehdä ruokaakin. Päivät olen päiväsairaalassa klo 14.00 saakka. Sairaalan kavereille lupasin neuvoa blogin tekoa, ja kuvankäsittelyä. Muutama olikin neuvoistani kiinnostunut. Tänään sairaalassa oli hervottoman hauskaa. Päivän vitsejä; raskaaksi tulee kuulemma poistamalla kierukan ! Ai, näinkö helposti ? Yhdellä rouvalla oli pieni " pallomainen" käsilaukku täyteen sullottuna A4 kokoisia lääkereseptejä. Meitä nauratti hirveästi, kun kuviteltiin, miten ystävämme tyhjentää laukkunsa apteekin tiskille. Aamupäivällä oli jumppaa ja iltapäivällä tehtiin iso piparitaikina. Huomenna taikinan pitäisi riittää 150 kpl pipariin. Taidan ottaa omat muotit mukaan missä on mm kirahvi ja norsu formut (ei aina possuja ja tähtiä).
Tästä sitten vähin äänin siirrynkin hellan ääreen ..

Jatkokirjoituksia luvassa;

Kirjoitan vielä jatkoa Turkin loma-asunnon etsimisestäni, kun ehdin.

maanantai 14. joulukuuta 2009

Kauhea nipottaja

Aina minussa, luonteessani on ollut jotain epämääräistä liikaa; energiaa, sisua, päättäväisyyttä, uppiniskaisuutta, pelottomuutta, riskinottokykyä sun muuta erinomaisen positiivisiä luonteenpiirteitä. Negatiivistä minussa on ollut äkkipikaisuus, kiukku, suuttumus ja loputon turhautuminen typeriin kanssa ihmisiin (aika usein pomoihin) . Minulta on puuttunut ominaisuus; itseni rajoittaminen ja kohtuullisuuden ymmärtäminen. Minulla on ollut vahva tunne, että elämäni sujuu erinomaisen hyvin, kunhan vain voin siihen itse tarpeeksi vaikuttaa.


Pilvissä

Valoisa puoli

Ylläkuvatun kaltaisena olin tuntenut itseni aina, ennen vuotta 2004 saakka. Lista ominaisuuksistani oli liiankin hyvä, ollakseen totta. Kaikkea eriskummallista olen ehtinyt tehtailla 54 vuoden aikana. Sanon tehtailla, koska kyse tekemisissäni on enemmästä kuin yhdestä sattumuksesta. Olen mm hetken mielijohteesta kirjoittanut näytelmän, ostellut asuntoja Virosta ja Turkista, tietämättä, mitä niille oikein tekisin. Sijoitukseni ovat olleet onnistuneita, eivät huonoja. Onnistumisen tunne on vahvistanut minua. Etsiessäni loma asuntoa nukuin yöt autossa, autioilla rannoilla, säästääkseni matkakuluissa. Miehelleni kerroin nukkuneeni yöt hotellissa. Jos olisin kertonut totuuden, olisi hän vaatinut kotiin tulemistani.

Hämärän rajamailla

Toisella puolen on mieleni varjoisa puoli, tumma hämäryys, käsittämätön saamattomuus, unettomuus, levottomuus, puhumisen ja selittämisen vimma. Kun tekemisistäni mieluisat aiheet (hypomania) jossain kohtaa hiipuvat ja loppuvat, on edessäni pohjaton kuilu, turtumus ja masennus, mistä en pääse ylös, mielialaan vaikuttavilla lääkkeilläkään, mitä olen käyttänyt jo 3 vuotta. Olen rauhaton, kun en keksi keinoa, millä pääsisin kuilusta ylös. Syytän itseäni typeryydestä, miksi tilani on niin kehno, varsinkaan kun, sille ei ole mitään näkyvää syytä.


Allapäin

Tänään kävin lääkärillä, mieheni oli mukana. Keskusteltiin samaa, mitä aiemminkin on pohdittu. Lääkäri viittasi bipo diagnoosiin. Jos minulla on tämä diagnoosi, on nykyinen lääkkeeni Efexor Depot haitallinen maanisina kausina, koska lääke vain edesauttaisi ylikierrosten syntymistä. Kävimme lääkärin kanssa läpi ko kaksisuuntaisen mielialahäiriön keskeisiä haittoja.

- yleensä potilaat harrastavat ahkerasti irtosuhteita; - minä en
- tuhlaavat rahaa holtittomasti; - minä tuhlaan, mutta en holtittomasti
- käyttävät päihteitä; - minä en
- itsesuojeluvaistossa on vajetta; - pitää paikkansa
- toistuvia hypomaanisia kausia; - pitää paikkansa
- ei pysty rajoittamamaan tekemisiään: - pitää paikkansa
- maanisina kausina tuntee olonsa erinomaiseksi, ei valita; - pitää paikkansa

Olen ollut ihmeissäni masennusdiagnoosistani, missä palaset eivät sovi yhteen. Minun oli mm vaikeaa kuvitella olevani pelkästään masentunut, kun koen itseni aika-ajoin myös rauhattomaksi. Rauhattomuuteni kuvaa sitä, miten epätoivoisesti yritin päästä eroon huonosta olostani, ja masennuksesta. En kerta kaikkiaan jaksa olla masentunut. Yritykseni reipastua eivät vain auta, ja silloin olen kahta pettyneempi



itseeni. Auttaisikohan alkoholi rentouttamaan itseäni ? Kieltämättä pidän viinistä, mikä saakin olla mitä tahansa halpaa puolikuivaa puna- tai valkoviiniä. Lisäksi viiniin pitää lisätä 50 % Spriteä, sen pitää olla ehdottomasti kylmää ja tarjoiltuna tarkoitukseen sopivasta jalallisesta pikarista. Ei ole epäilystään ettenkö olisi kauhea nipottaja, kaiken edellä kuvatun lisäksi.

lauantai 21. marraskuuta 2009

Harmaat pilvet ja hiukset

Vaihdetaan blogikaveruutta, jos kaipaat tukea synkkään päivääsi. Olen itse mainio esimerkki siitä, että hetkittäin ja viikottain voi aurinkokin paistaa. Yleensä synkkyyttä minussa ei näy. Synkkyys tulee vastaani kokemusteni tai toisten ihmisten kautta. Useimmiten järkytyn ihmisten piittaamattomuudesta ja raadollisuudesta ymmärtää toista ihmistä. Eli huonot kokemukset ei aina ole omakohtaisia, vaan voin pahoin kun kohtaan toisten ihmisten huonoa kohtelua.



Mielenterveys on olennainen osa ihmisen psyykkistä, fyysistä ja sosiaalista kokonaisuutta. Perinteisesti mielenterveys määriteltiin kyvyksi rakastaa ja tehdä työtä. Mielenterveyteen liittyy kyky kehittyä henkisesti ja emotionaalisesti, kyky solmia ja ylläpitää ihmissuhteita sekä kyky tuntea empatiaa. Mielenterveys ei ole pysyvä olotila, se voi vaihdella elämäntilanteen mukaan. Joskus muinoin olit onnellinen, nyt onnesta on jäljellä vain muistot. Miten sellaisessa olotilassa voi suunnitella tulevaisuutta. Itse olen keksinyt muutamia ratkaisuja. En aio hukuttautua, mihin kuvani saattaisi viitata. Voisin kyllä lähteä uimahalliin, vaikka sitten yksin.
Millaisia pelastusrenkaita sinä olet keksinyt ?