Vertaistukea


Olen Anilin, ja haen täältä blogimaailmasta vertaistukea. Sisäinen terveys, ihmisen olotila ovat monitahoinen asia. Ole rohkea ja uskalla kuoriutua. Toisten kautta osaamme paremmin arvioida, missä mennään. Viihdyn hyvin sohvalla, aivan liiankin hyvin pettojeni ja tyynyjeni kanssa.

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
54 vuotias herkkä nainen, jolla sisäinen sankari rymistelee seiniä ympärillään. Tervetuloa kanssani terapiaan !

perjantai 22. tammikuuta 2010

Itsensä ulkoistamisen ongelma

kaunis-, puhdastyylinen, aistikas, hieno, elegantti

Näihin kuvauksiin ulkoisella olemuksemme pitäisi pyrkiä. Persoonallisuutemme saa näkyä vaatetuksessamme. ”Olet oman itsesi käyntikortti”, sanotaan. Millaisen käyntikortin ojennamme, kun tapaamme uusia ihmisiä? Syntyykö mielikuva, että tämän tyypin minä tapaisin mielelläni uudelleenkin?



On yhteisiä tapoja ja pelisääntöjä, joita noudattamalla voi antaa itsestään myönteisen kuvan. Yleissivistykseen ja huomaavaisuuteen kuuluu olla selvillä näistä tavoista ja normeista. Mikäli niitä päättää olla noudattamatta, ottaa tietoisen riskin leimautua epäedullisesti muiden ihmisten silmissä.

Pukeutuminen on keino ilmaista itseään. Persoonallisuuttaan voi tuoda esiin ja muotia seurata vähäeleisesti. Liika itsensä korostaminen ja räikeimmän pintamuodin seuraaminen on usein ristiriidassa asiallisen pukeutumisen kanssa.

Tyyli ja ulkonäkö, minkä vuoksi teemme töitä ulkoistaa meidät näkyväksi ja huomattavaksi toisille ihmisille. Vaivannäkö on joskus tuskallisen työlästä, enkä aina ysinkertaisesti jaksa tehdä itseäni näkyväksi. En jaksa miettiä, mitä riskejä pukeutumiseni minulle aiheuttaa. En jaksa välittää. Samaa ahdistusta, mitä itseni vaatettaminen minulle aiheuttaa, sairastavat nuoret anoreksiaa ulkonäkönsä vuoksi. Minä kapinoin vaatteeilla esiintymistä, nuoret anorektikot taistelevat oman kehonsa ulkonäöstä. Ulkonäkö ja vaatetus ilmaisevat, kuinka me voimme. Jos katsoo oheista kuvaa, minkä ihastuttavan lakanan löysin päälleni, ymmärtää kysymättäkin, että en voi kovin hyvin. En halua ulkoistaa itseäni, koska siihen minulla ei ole tarpeeksi voimia. Yritykseni tulla näkyväksi jäävät puolitiehen. Alkuviikosta yllätin itseni tilaamalla itselleni violetin väriset silmälasit. Niillä ei yksin ulkonäköä tehdä, joskin sekin aloitukseni oli positiiviseen suuntaan. Vaikka olisin miljonääri, tämä keltainen kaapu voisi olla lempiasusteeni. Pidän shoppailusta, mutta juuri koskaan en osta mitään itselleni, jos ei ole aivan pakko. Opinkohan milloinkaan shoppailemaan vain itseäni varten ?



Miten te muut miellätte pukeutumisen ja vaateostokset? Tiedän että yleensä vaateostoksilla viihdytään, ja mielikuvitusta kiehtoo, mitä ihania asujen kokonaisuuksia saakaan hyvällä maulla loihdituksi omaan karderoopiinsa. Ostokset on toiveiden täyttymyksiä ja saavat naiset innostumaan ja hyväksymään ulkonäkönsä. Odotan päivää, milloin voisin iloita vaatteiden ostamisesta. Minun kohdallani kyse ei ole yksin laihtumisesta, vaan jostain laajemmasta pulmasta, itsensä hyväksymisestä.

Älkää käsittäkö väärin, tarvitsen esimerkkejä, miten oppia peittämään pömppömahaani tai mustia silmänalusiani. Tarvitsen vertaistukea teiltä, jotka olette onnistuneet löytämään jotain kivaa päällepantavaa peitoksi pienille virheillenne. Minullakin on varastossa pari ohjetta, joista joskus aion kirjoittaa.

http://www.arlainst.fi/nettipeili/siisteystesti.htm

2 kommenttia:

Niina kirjoitti...

Minulla liittyy tuohon ulkonäköön sellainen juttu kuin että en pysty lähtemään ulos jos en ensin laittaudu. Koen sen jotenkin velvollisuudekseni. Olen saanut ristikseni punoittavan ihon ja tummat silmänaluset ja tuntuu että näytän ihan kärsivältä aids-potilaalta jos en ehosta itseäni yhtään. :( Jotkut sitten kääntävät sen niin että olen leuhka ja turhamainen kun meikkaan aina. Tunnen vain että minun arvoni määräytyy sen mukaan miltä näytän. Ehkä tuo johtuu nuoresta iästäni, en tunne olevani muuta kuin "nätti naama".

Pukeutumistyylissäni noudatan jotain ns. hiljaista eleganssia, pukeudun kuin ikäiseni mutta melko eleettömästi enkä esim. kerää päälleni röykkiöittäin koruja mikä saattaisi olla ehkä muotia. Tykkään kyllä koruista, kerään erilaisia korvakoruja mutta yleensä päälleni eksyvät korut joilla on joku merkitys. Vaikkapa lahjaksi saadut. Silloin tunnen kantavani lahjan antajaa mukanani. Kaulassa minulla on aina isältä saatu pikkuinen sydänkoru, koska se on ainoa koru jonka olen saanut isältä.

Anilin kirjoitti...

Meikkaamisesta ei tarvitse olla huolissaan, koska se on itsestä huolehtimista. Liika on kuitenkin liikaa, eikä meikata tarvitse neuroosiksi asti. Meikkaaminen toimisi lääkkeen lailla, jos se kohentaa mielialaasi. Koruissa muutama mielikoru on esteettisempää, kuin ns turhat pukeutumiskorut, näin toimin itsekin. t Anilin