Vertaistukea


Olen Anilin, ja haen täältä blogimaailmasta vertaistukea. Sisäinen terveys, ihmisen olotila ovat monitahoinen asia. Ole rohkea ja uskalla kuoriutua. Toisten kautta osaamme paremmin arvioida, missä mennään. Viihdyn hyvin sohvalla, aivan liiankin hyvin pettojeni ja tyynyjeni kanssa.

Tietoja minusta

Oma kuva
Finland
54 vuotias herkkä nainen, jolla sisäinen sankari rymistelee seiniä ympärillään. Tervetuloa kanssani terapiaan !

torstai 12. tammikuuta 2012

Sattumien kautta

Poikani harrastaa ahkerasti videokuvausta, ja lahjaksi hän sai laadukkaan videokameran. Kuvauksissa tulee olla laatua ja ideaa. Poika on saanut opetusta videolla kuvaamiseen, mikä on uutta ja vaativaa. Järjesteltynä filmaukset saavat kerronnallisen muodon ja ajankulun, mistä erottaa tapahtumat selkeästi.



Videolle poikani kuvaa liikkuvaa ympäristöä, ihmisiä, ääntä, tilaa ja naapurin kissaa. Perhe-elokuvamme lajia, onko se draamaa vai komediaa, ei voi määritellä tarkemmin. Filmin käsikirjoitus on usein kateissa kuin hävinnyt kauppalista. Kotielokuvamme tapahtumissa ei niin ikään ole selkeää juonta, eikä järjellistä loppuakaan. Jos käsikirjoitus olisikin kunnossa, niin vaikuttaa siltä, etteivät näyttelijät juurikaan ohjeita noudata, vaan repliikit ryöpsähtelee ilmoille, mikä mistäkin suusta, jopa samanaikaisesti puhutaan päällekäin. Näyttelijät väistelee kameraa, ja jopa lukkiutuu tarkoituksella vessaan. Pesukonneen ääni sekoitttaa ääntä keittiössä, eikä repliikeistä saa selkoa, kun huudetaan ja äänet rikkoutuu.
Perheemme elokuvan kerronta on katkonaista ja juoni varsin epäjohdonmukaista. Tapahtumien syitä ja seurauksia on enemmän, mitä missään nähdyissä elokuvissa. Eihän tunnetuissa elokuvissa minuutti tolkulla etsitä hammastahnaa, sukkia tai värjätä hiuksia, mitkä aiheet rasittaisivat turhaan katsojaa. Kotikutoinen Salkkarimme kehittyy arvaamattoman jännittäväksi elokuvaksi, mutta juoni lopahtaa pitkäveteisyyttään, kun äiti naispääosassa vaipuu päiväunille kesken filmauksen. Elokuvassamme on merkillisiä pitkiä taukoja ja isä sulkeutuu tuntikausiksi varastoon puuklapeja järjestelemään. Joka tapauksessa elokuvamme olisi hauska ja viihteellinen perhe-elokuva, eikä sille olisi tarvetta määrätä ikärajaa. Elokuvan katsojille tosin pitäisi annostella jotakin piristettä, minkä turvin he pysyisivät hereillä esityksen ajan. Katsojia pitäisi myöskin varoittaa ennalta pahoinvoinnista, mikä johtuu tärinästä ja nopeista ylös alas kameran heilumisesta kuvaajan käsissä.

Tapahtumat elämän arjessa etenevät kaottisesti ilman kantavampaa juonta. Yritetään leikkiä perhettä, ilman ammattitaitoa. Arjen tuokiot ja tapahtumat loppuvat ja alkavat aivan kuin itsestään. Välillä mikään ei liiku, ihmisten tunteista ei saa selvää, emmekä osaa huomioida toisiamme, kuten pitäisi. Syyt ja seuraukset ovat ristiriidassa keskenään. Juonesta ei auta kysyä ohjelman tuottajalta, koska tuottajaa ei ole. On vain näyttelijöitä, joiden rooleja ei ole ennalta harjoiteltu.



Miten pienestä ovatkaan kiinni elämän sattumat ? Miten tunteet palavat loppuun ja miten ontuen selviämme meille asetetuista rooleistamme ? Ikävää ja lohdutonta ovat viimeaikoina sattuneet perhesurmat, kuten nytkin sattunut vaimon ja pienten lasten surmat Helsingin Laajasalossa. Onko sellaista kukaan etukäteen ennustanut, tai mitenkään voinut puuttua tapahtumiin, että pahin mahdollinen olisi estynyt ? Niin se vain on, odottamattomat sattumat määräävät suunnan koko pitkälle elämällemme, kaikkine murheineen ja sivuraiteineen.

Miten pienistä ennalta arvaamattomista sattumista kasvaa suuria, koko elämän valtaavia alueita, kuten vaikka avioliitto, perhe ja lapset.

Nyt olen sen ikäinen, päälle 50:n, että välitilinpäätös on mahdollista tehdä rehellisesti, toteutuneitten määreitten perusteella. Jos epäonnistumisia olisi ollut enemmän matkani varrella, ei tilinpäätöksestä olisi väliä tehdä lainkaan.Ihmisenä olemisen haaste on mahdollisuus asennoitua muuttuneisiin suunnitelmiin ja todeta, että eihän tämän näin pitänyt mennä, mutta onpa hyvä että asiat järjestyi juuri näin. Mikäli katkeroituu kariutuneista suunnitelmista, niin haaskaa elämänsä totaalisesti.

Jossain vaiheessa osaa ehkä ottaa myös etäisyyttä asioihin, että pystyy mielessään jo ennakoimaan asioiden järjestymisen tavalla tai toisella.Ihminen haluaisi kovasti hallita asioita ja ehkä olemme oppinneetkin jotain kantapään kautta, missä järjestyksessä tärkeitten asioiden pitäisi olla. Hallinnan tunne on silti aina illuusio.
Millaisen elokuvan olet itse saanut kasaan ? Onko sille olemassa käsikirjoitusta tai onko sen juoni peräisin väärästä romaanista, minne erehdyksessä eksyit ?